Karanteenihotelli

Emme saaneet ensimmäisenä iltana nostaa maljaa kesälomamatkalle ystävien kodissa. Mutta ystävä kiikutti meille illallisen ja esikoinen kattoi sen hotellihuoneemme pöytään. Sillä aikaa, kun minä jynssäsin lenkkareistamme pois oksennukset. (Ystävä hoiti myös kassillisen haisevaa junapyykkiämme pesukoneeseen. Kiitos, siitäkin!) Suihkunraikkaina ja hiukan hämmennyksessä istuimme syömässä. Pieni pelko mielessä, mitä jos vietämmekin seuraavat päivät vain tässä.

Onneksi esikoinen ei ollut kipeä. Eikä kukaan meistä. Seuraavana aamuna jätimme sympaattisen hotellihuoneemme. Ja aloitimme alusta.

Kesämatka

En palannut ihan vielä, vaikka jo kotiin tulimmekin. Kävin poikien kanssa ystävien luona Kööpenhaminassa. Laivalla ja junilla. Haluan laittaa silmät kiinni ja muistella. Miten sain aamuisin asettaa ikkunan auki hakaseen ja katsoa, kuinka aukea heräsi uuteen aamuunsa. Tunsin kuin tekeväni jotakin suurta - melkein haluan kirjoittaa pyhää - toimitusta, kun tein asioita ystvävien kanssa ja luona.

Oliko yhtään merkityksetöntä hetkeä. Kaikki tiesimme, kuinka aiunutlaatuista ja siksi arvokasta.

Siivosin oksennuksia junanlattialta ja vieraiden ihmisten matkalaukuilta. Itkin neuvottomuutta ja kauhua, että tähänkö tuhoutuu meidän pieni lomamatka. Sillä pöpöjen kanssa emme voisi majoittua ystävien luokse. Mutta selvisimme säikähdyksellä ja yhdellä hotellissa nukutulla karanteeniyöllä. Minulla on junista ja laivoista matkustamisesta pahaakin sanottavaa, mutta seikkailuntuntua ne vääjäämättä vahvistaa. Jos seikkaileminen nyt sitten on hyvä asia ja joskus se voi olla.

Kotiinpaluuta helpottaa se, että täällä odotti oma kulta. Olisin viipynyt matkalla pidempään, mutta ikävä ehti jo tulla. Ikävä. Se on ottanut samanlaiset mittasuhteet kuin teininä. Tuntuu, että tunnen syvemmin, kuin ikinä. Varmaankin vanhenen, ja lapsenikin, näkeehän sen paljosta muustakin. Taas en osaa sanoa tärkeille heippoja tuntematta kipua.

Mutta voimana ja valona tallentuu mieleeni tämäkin matka. Hellettäkin piti, on taatusti paljon, mitä talven tuiskeessa muistella. Muistatteko, kun käveltiin Köpiksen kaduilla, ja oli kesä ja kuuma.

Kuka haluaisi unohtaa mitään, mikä on rakasta. Tiedän toki, mutta kunpa tällaista nyt ainakaan ei tarvitsisi. Aarteitani. Ystävät lähellä ja kaukana, perheeni, muistoni.

Kauniit hetket

Olen saanut viettää paljon aikaa ystävien seurassa. Eilenkin. Tämä on ollut erikoinen kevät, nyt jo kesä. Kaikki kevääni ja kesäni ovat, ja se on aika kiehtovaa, ettei toista samalla lailla erikoista tule koskaan. Aina ne ovat uusia, erityisiä.

Ystäväni puheessa toistuvat kauniit hetket. Eivät häiritsevästi tai jankuttavasti. Mutta se on kaunis käsite, kaunis hetki.

Huomaan, kuinka paljon minulla on elämässäni Kauniita hetkiä. Kuinka ne ovatkaan tärkeitä.

Minulla on vielä kolme työpäivää ennen odotettua kesälomaa. Jaksanhan loppuun saakka. Saanhan helpottuneena huokaista. Illalla perjantaina poikieni kanssa jo matkalla. Ystävän luokse.

Keskiviikko, keskellä viikkoa. Hyvä aamu sanoa kiitosta.
Ja toivoa voimia. Hetkiin, päiviin, vuosiin, jolloin ei jaksa nähdä kauneutta, missään. Kunpa osaisin olla avuksi. Taikuri.

Katso, jossakin on sinullekin taas uusi kaunis hetki.

Monta hyvää elämää

Jääkaappiostoksilla kyselen myyjiltä, vertailen ja teen muistiinpanoja. Harkitsen, ja tunnen silti, että valitsen väärin ja tulen harmittelemaan ja katumaan. Miksi ajattelen niin.

No se nyt on vain jääkaappi.

Ei pitäisi pelätä virheitä. Kuulemma voi lakata myös niitä tekemästä. On vain erilaisia kokeiluja, joista toiset toimii toisia paremmin.

Ei niin, että niin tai näin, pieleen menee kuitenkin.
Vaan niin, että meille on varattuna monta erilaista hyvää elämää.
Osa valinnoista sulkee pois joitakin seuraavia, muttei se tarkoita, etteikö hyvää voisi olla aina edessä tulossa. Ja jo tässä, olemassa.
Kuinka nautinnollista.

Ja tylsää ei ainakaan ole.
Menen teelle, niin kuin aina. Nousen kysymään, mitä joku toinen asiakas kehui ja piti huippuna. Hän sanoo tarjoavansa minulle kupillisen ja juommekin sitten yhdessä neljä pannullista. Ymmärtävätkö lapseni isoina, että sosiaalinen kanssakäyminen on ihan erilaista mediassa, kuin oikeasti läsnäollen, kasvotusten, eläen. Ymmärtääkö oma polvenikaan. Vaaliiko, muistaako.

Kiitän (tästäkin) kesästä. Tulkoon hyvä viikko!

Juhannus Nuuksio

Kaupunkijuhannukset on nähty. Pärjään ja selviän ja pidänkin, tietenkin. Mutta usein viimeistään juhannusaaton taipuessa yöksi, kaipaan maalle. Miksi en sitten menisi sinne. Pojat, mentäisiinkö Nuuksioon? Hyvin varovainen kysymys. Heitä voi innostaa mikä tahansa - tai olla innostamatta.

He lähtevät kanssani. Kuinka onnellinen äiti olenkaan. Olemme harjoitelleet helteisillä keleillä. Selviäisimme kyllä, vaikka sataisi ja olisi kylmä. Ehkä. Uskallamme kokeilla. Onneksi.

Saamme kyydin veljeltäni ja hän jää seuraksemme iltaa istumaan. Tulee seuraavanakin iltana, kuin kylään mökillemme, meidän kanssa nuotiolle. Tiedän, että pojat ovat kanssani iloisia, jaetuista kokemuksista.

Kuinka nopeasti on mahdollista hypätä toiseen todellisuuteen. Ei ole kiire. Emme katso kovin tiuhasti kelloa. Heräämme. Pelaamme uunoa, siirrymme hiljaksiin penkeille, sahaamme puita, sytytämme nuotion. Illalla taas valvomme, kunnes nukuttaa.  Ruuat syömme samasta kattilasta. Pojatkin osallistuvat tiskaamiseen. Neulasilla on hyvä putsata kattila puhtaaksi rannassa. Puiden alla ei sada, vaikka lammenpinta pisaroi. Pitkin retkeä kohtaamme sadekuuroja, muttemme kertaakaan kastu kunnolla. Paitsi esikoinen, kun hän putoa puun päältä veteen. Pelästyy, mutta onneksi tiedän jostakin syystä heti siitä itkuisesta säikähtäneestä ÄITI huudosta lähtien, että nyt kun vain autan ja rauhoittelen, niin tästä hän saa hyvän seikkailukertomuksen.

Käyn aamu-uinnilla molempina aamuina, mikä on silkkaa hulluutta, kun keli on jäätävä eikä kukaan tai mikään pakota. Mutta mennä tahdon, koska voin. Kuopus jää telttaan ja lupaa avata teltan vetoketjut valmiiksi, kun lähestyn telttaa ja huikkaan, täältä tullaan. Kipitän  paljasvarpain sadanmetrin polun villapuserolla ja uikkareilla. Vesi on kylmää ja varpaita palelee takaisintulomatkalla. Mutta olo on vahva ja onnellinen. Metsä ja seura tekevät sen.

Esikoinen pohtii kahden yön jälkeen, ettei ole nähnyt itseään peilistä moneen päivään. Totean peilittömyyden tekevän ihmiselle hyvää. On tärkeämpää tuntea, miltä tuntuu, kuin katsella, miltä näyttää.

Juttelemme paljon. Ja pojat vuolevat puukoillansa. Kiitos, että säästymme haavereilta! Olemme kaukana ensiapuasemilta. Nuotiolla he saavat myös leikkiä tulella. Sytyttävät keppien kärkiä, ovat tehneet niin kaikilla nuotioreissuilla. Uskon, että nuotio tekee hyvää. Je metsänvihreä. Ja sateenropina teltan kattoon. Ja havunneulasia täynnä oleva maa, polut. Savunhaju. Retkiruoka. Mansikkahillo ja tikkupulla. Puskapissat. Makuupussipaini.

Palelen yöt, muttei se pilaa mitään. Toisena yönä näen unta, jossa olen ihastunut Mikko Kuustoseen ja hän minuun. Muistan unesta pitkiä pätkiä enkä voi olla hymyilemättä, ihan vaikka jo sille, että olen värjöttelyltäni sittenkin saanut myös nukuttua. Olen unessa ihan minä itse, vaikka elän ihan eri elämäntilanteessa, eli en ole kahden pojan äiti ja naimisissa. Sekin huvittaa minua heti aamulla, sillä en olisi sitä mitä olen nyt, hyvässä enkä pahassa, ilman miestäni ja poikia. Päätän, kotona kaivan suuren lämpimän peiton kaapista, enkä yritä enää sinnitellä pelkällä pussilakanalla, niin kuin lämpiminä kesinä. Saan käpertyä mieheni kainaloon, lämpöön. ihanuuteen.

Haukkalammen luontotuvalla meille neuvotaan ihan uusi bussipysäkki. Busseja ei mene järin tiuhasti ja on vaikea arvioida, kauanko kävelemme rinkkojen kanssa. Lohdutan poikia, ettei haittaa jos myöhästymme yhdestä, sillä tulee seuraavia. He kertovat toivovansa, että myöhästymme, sillä eivät tahdo ihan vielä lähteä. Olen pakahtua. Mikä onni minulla on luonani. Minun poikani viihtyvät metsässä ja vielä minunkin kanssani. Kerron kuinka tunnen niin tuon tunteen. Halun vielä viivähtää, hiukan siirtää, paluuta.

Mutta onnistuneelta matkalta jaksaa palata takaisinkin. Meille jäi valtavasti muistoja ja tarinoita. Kuviakin. Tänään nenäni vuotaa ja pelkään, että sain kylmääkin. Lääkitsen itseäni torkuilla ja teellä. Ajatuksella metsästä. Jossa sain olla poikieni kanssa, kaksi yötä telttailemassa. Oli ihana juhannusjuhla.