Itkeneet silmät, kotimatkan hokema hetken vielä päässä kaikumassa.
Hymyäni ette saa.
Mistä tuleekin se rauha ja hyväksyntä. Että jonkin tunteen haluaa jättää yksipuoliseksi. Että tunnistaa toisen negatiiviset tunteet, muttei toisinna niitä omiksi.
Minä en halua ajatella pahaa, en usko sen tuovan hyvää. En löydä nyt itsestäni sitä kiukustujaa.
Itkijän löydän ja perääntyjän.
Hengitän, kun en tiedä kuinka selvitän, selviän.
Ja kuitenkin. Ihan muut ja suuremmat asiat itkettävät enemmän.
Mutta niihin liittyy myös suunnatonta valoa.
Tiedän, että se valo säilyy aina. Ei lähde pois omiensa luota.
Vaikka kävisi kuinka.
Kiitos auringosta.
Kun on kurjia asioita ympärillä, kirkastuu myös se, mikä on ihaninta, tärkeintä ja rakkainta.
Onneksi nään ja saan voimia.
Toivon kauniita unia ja huomenia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti