maanantai 11. elokuuta 2014

Mikään ei jää tähän

Toista viikkoa jo siitä, kun muutettiin putkiremontoituun kotiin. Kolmatta. Näyttää, kuin olisimme tulleet eilen. On ollut tärkeämpää tekemistä, kuin tavaroiden paikoilleen järjestämistä. Meillä on aikaa loppu elämä. Ja tätä vauhtia touhuun meneekin yhtä pitkästi, haluaisin toki, että olisi jo valmista, näyttäisi kodilta. Eteeneekö, jos istun tässä koneella kirjoittamassa.

Esikoisen koulu alkoi tänään, kuopuksen huomenna. Luulen tuntevani äärilaitoja. Oli ihana saattaa vanhimmaiseni luokkaan. Tuttuja kasvoja, luokkakaverit. Tuttuja vanhempia, vaihdettiin kesäkuulumisia. Vertailin vanhanaikaista kännykkääni jopa, yhden isän kanssa. Kaikilla ei vielä, älypuhelimia. Huomenna kaikki on uutta. Ja pitäisi tajuta, että nuorimmaisenikin on jo koululainen. Olen maistellut asiaa jo koko kesän. Se hymyilyttää minua, toistaiseksi. Ihan varmasti menee vielä itkuksi. Sinne se pikkulapsiaika mennä hujahti.

Olin tyytyväinen, kun aamulla taivas oli pilvessä. Ja kaupungilla jo satoi. Kolme viikkoa aurinko paistoi yhtäjaksoisesti. No oli siellä ehkä joku ukkonen välissä, mutta käytännössä. Puin Kööpenhaminassa hellemekon ylleni ja siitä tuli tämän kesän luottovaate. Jos illalla pesi, ehti hyvin aamuksi kuivaksi. Iloitsin, että sillä tarkeni. Tuntui, että kaikissa muissa vaatteissa tulisi silmitön hiki. Joutaisin syksymmällä taas kaivelemaan vaatekaappia. Pikku hiljaa nyt on jo se aika.

Poikien tukat ja kynnet on leikattu. Reput tarkistettu ja penaalien kynät teroitettu. Tuntuu, että kesään on mahtunut hirveästi. Ei, IHANASTI.
***
Olin poikien kanssa Suomessa lomailleen ystäväni seurassa Hämeenlinnassa.  Kävimme Hippalot lastenkulttuurifestivaaleilla katuteatteria katsomassa. Istuisin ehkä vieläkin mielelläni siellä teatterisalissa, katsomossa. Jos en olisi lastentarhanopettaja, olisin mielelläni katuteatteritaiteilija. Tai hostellinomistaja. Tai radiotoimittaja. Tai töissä teebaarissa. Varasuunnitelmia, jos joskus nykyinen työni käy mahdottomaksi. Tai saan uuden elämän.

Ehdin ehkä jotakin vielä tässä nykyisessänikin. Toivoisin!
Tiedän, että usein heikottaa, siksi haluan tehdä asioita, jotka tekevät minusta vahvemman.
Olen ollut lomalla kolme viikkoa. Nauttinut ja kiittänyt paljosta. Mutten ole kunnolla juossut tai paastonnut. Haluan ne takaisin. Ja jumppani.
Haluan oppia lisää ja nähdä aina vain kirkkaammin. Janoan kaikkea sitä, mistä nautin.
Tänään kirjoitin ystävälle kortin. Haluaisin kirjoittaa vaikka joka päivä yhden. Uskon, että muidenkin postiluukuista kolisee enimmäkseen muuta, kuin heille henkilökohtaisesti kirjoitettua postia.
Me tarvitsemme toisiamme. Me tarvitsemme kauniita sanoja ja kannustusta. Muistutusta, että elämä on liian lyhyt ja arvokas hyvien asioiden välttelyyn.

Superkuu, viimeyönä. Ihan tavallinenkin riittää. Joku, joka välittää. Ymmärtää, lämmittää, virkistää, piristää. Kääntää kämmentään, ojentaa kohti. Olen tässä, jos ikinä tarvitset. Haluan sinulle silkkaa hyvää.
Ja jos se minusta on kiinni, mikään ei jää tähän. Kaikki jatkuu. Sekin kaikki, minkä tahtoisi jäävän taakse ja pois, kerrostuu. Mutta ehkä, nyt onnistuu, rohkaistuu, vahvistuu. Voittaa pelon, lakkaa odottamasta ihmeitä - näkee jo niitä!

Elämä voi oikeasti olla hyvä. En rypeä liian kauaa, teen jotakin, siivoan, aloitan alusta, lepään, kun väsyttää. Nousen taas. Huomaan, että joku muukin haluaa nauttia tästä kaikesta.
Ollaan yhdessä - ja yksin, silloin kun tuntuu siltä.

Laitetaan tietokone kiinni, kun sanat karkaavat lapasista.
Tiedän, että minulla on nyt hyvä olo paljosta.
Rakastan pientä hömppää perhettäni, jonka keskellä ja kanssa saan kasvaa ja vanheta.

Ajattelen sinua. Voimia ja valoa.

12 kommenttia:

Bambi kirjoitti...

Sinun näppäimistöstä lähtee mahtavaa tekstiä. Luin tekstisi pari kertaa läpi ja palaan varmuudella lukemaan uudestaan. Sinulla on kirjoittamisen taito, kosketat teksteilläsi. Kiitos että kirjoitat!

Bambi kirjoitti...

Sinun näppäimistöstä lähtee mahtavaa tekstiä. Luin tekstisi pari kertaa läpi ja palaan varmuudella lukemaan uudestaan. Sinulla on kirjoittamisen taito, kosketat teksteilläsi. Kiitos että kirjoitat!

Joola kirjoitti...

Kiitos Bambi. Joskus tulee flow:). Ihan huippua, jos siitä on iloa jollekin muullekin, kuin minulle itselleni. Kiitos kommentistasi, ajastasi.

Hanna V kirjoitti...

Ihaan arkeen ihanan kesän jälkeen :)

Liivia kirjoitti...

Katselin köpiskuvasi putkeen. Mielenkiintoinen paikka ja ihana reissu teillä.
Minäkin voisin olla radiotoimittaja; sen verran tulee puhuttua helposti mitä sylki suuhun tuo:) No joo, muutenkin. Opiskeluaikoina sellaista harjoitteltiinkin, totesin että mulle se olisi sopinut. Ja yhden yön radiossa istuinkin höpisemässä.

Minusta on ihanaa kaivella kaapista muutakin päälle kun sitä yhtä hikistä mekkoa, jolla on pitänyt myös koko heinäkuu mennä. Eikä se tykkää pesusta, vaan kutistuu joka kerran lisää eikä sillä olisi varaa yhtään...

Mutta hyvää syksyä, tai ainakin sen alkua!

Joola kirjoitti...

Hanna V: Toivottavasti arjestakin tulee ihan ihanaa. Saattaa tulla "ihaatakin", Nalle Puhin ihaata, sellaista hieman apaattistakin ehkä:).

Liivia: Nähtiin Köpiksestä ihan murunen. Pysyttiin ystäväperheen seurana, heidän kulmilla. Mutta, kaupunkiin on nyt sellainen yhteys, että mennään varmasti uudestaan. Ja uudestaan. Joka kerran jokin uusi murunen.

En ole koskaan kokeillut radiotyötä. En tiedä mistä sekin halu kumpuaa. Varmaan minullakin ajoittaisesta puhetulvasta. Toisaalta, toiset ihmiset pitävät minua varmaan pidättyväisenä ja hiljaisena? Jossakin seurassa olen sellainenkin. En ehkä sielä radiossa olisi, voisi olla. Hyvät kuulijat, täällä vaisuilen tänään...

Nyt on ihan jees etsiä muita vaatteita, kun sai hellettä ja kuumaa. Muistan sellaisiakin elo-/syyskuita, jolloin on mainostettu syksyn tuloa ja uusia vaatteita ja on ollut olo, ettei mitään kesävaatteita ole tarjennut pitämäänkään.

Hyvää elokuuta, syksyn tuloa!

Anonyymi kirjoitti...

Kannattelevaa tekstiä. Sitä arjessa tarvitaan. Tai mikä on arki... ihan "tavallista" ja ei kuitenkaan. Kesä ehkä jo meni suurelta osin, mutta ajan rajallisuus tekeekin siitä arvokkainta.

Mukavaa "arkea" ja tartuntapintaa :)

Minttu

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa tekstiä, kaikki tekstisi. Täällä viipyilee mielellään pitkään. Hektisen maailman keskellä tämä on kuin keidas, paikka jossa rauhoittua ja lukea ajatuksiaan vaikka ääneen!! :D
Pohdit niin tuttuja asioita, sama elämänvaihekin. Tosin minä lastenhoitaja vain ja lapseni eskari ja kolmosluokkalainen, tyttöjä molemmat. Mutta hyvin läheltä liippaa.
Jatka samaan malliin :)
T.Sanniska

Joola kirjoitti...

Kiitos Minttu ja Sanniska kauniista sanoista. Minttu, oli ihana jäädä miettimään tuota "tavallsita". Niinpä. Arkikin voi olla erityistä.

Sanniska, kiitos, että blogini olisi keidas, se on paljon sanottu. Ilahduin. Olet lastenhoitaja, et v a i n lastenhoitaja!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, kun rakastat niin paljon - omia isoja, pieniä poikiasi, perhettäsi!

Voi, kyllä minäkin tunsin äärilaitoja, kun tyttäreni ja poikani aloittivat koulunkäynnin. Olisin halunnut tuolloin, että kello rupeaisi käymään etanavauhdilla, jotta ehtisin nähdä ja kokea sen kaiken tärkeän, kaiken uuden ja ihmeellisen. Jotta voisin rauhassa lähettää heidät matkaan ja ottaa vastaan kotona koulupäivän jälkeen. Ja minä sain mahdollisuuden tehdä niin, molempien kohdalla. Siitä olen iloinen, vieläkin (vaikka kellohan tietysti raksutti niinkuin aiemminkin.) Paljon mukavia muistoja, monia reppu selässä kerrottuja koulutarinoita jo eteisessä. Keskiviikkona tyttäreni aloitti lukio-opinnot ja poikani torstaina yläkoulun seitsemännen luokan. He ovat jo teinejä ja tarinat ovat muuttuneet, mutta olen onnekas - saan vieläkin kuunnella koulukuulumisia, viimeistään ruokapöydän ääressä.

Eikö olekin huikaisevaa, kun tuntee elämänjanoa. Kun haluaa nähdä ja kokea uutta, oppia itsestä, kirkastaa itseä. Eikä halua koskaan tulla ihan valmiiksi. Ja toiselle: kaunis sana, hellä suukko, pieni hipaisu. Muistaa vierelläolija.

Läsnäolo tässä hetkessä, juuri nyt. Tekemättä mitään. Olla. Joskus kyllä vaikeaa, kiireen keskellä. Mutta sittenkin, vaikka huomenna, uudestisyntyneenä.

Minä uskon, että tavarat kulkeutuvat omille paikoilleen, hieman avitat, ohikulkeissasi viet niitä sijoilleen - pikku hiljaa. Koti on jo paikallaan - armas koti, jossa on hyvä olla rauhassa, tunteiden kirjoa kokien, omista huolehtien.

Kiitos kauniista sanoistasi!
Enkeleitä koulutielle.

Lämpimin ajatuksin Heta

Anonyymi kirjoitti...

Hei vielä, juu , en tarkoittanutkaan että v a i n lastenhoitaja. Arvostan itseäni ja ammattiani kyllä :) tarkoitin että en ole opettaja, kunnioitan heidän ammattitaitoaan joten en olisi siltä osin voinut rinnastaa itseäni täysin sinuun. Jälkeenpäin luettuna kirjoitin liian jyrkästi, tarkoitukseni ei ollut vähätellä itseäni tai muitakaan.
Hyvää lauantai-iltaa meille kaikille tärkeätä työtä tekeville tärkeille ihmisille :)
T.Sanniska

Joola kirjoitti...

Olenpa saanut hienoja kommentteja. Hei Heta, kiitos ajastasi, kirjeestäsi suorastaan!

Sanniska, minä mietin eilen, kun maanantainen lomalta töihinpaluu aavistuksen ahdistaa, että oikeastaan minä tahtoisin olla sellainen vain-lastentarhanopettaja. Tiedätkö. Välillä paineet on ahdistavat ja eritoten omat odotukset omalle työlle kohtuuttomat jopa.

Hyvä että arvostat:). Mun oli vaan pakko kommentoida tota vain juttua, kun on sitkeässä kentällä, että me ltot pidetään itseämme hoitajien yläpuolella olevina. Vaikkei olla.