Sisällä

Onko se sallitumpaa, jos sen suunnittelee. Että tänään ollaan jopa kesällä sisällä. Nousee ompelukone kukkapuskan viereen. Käydään ehkä kipaisulla kaupalla, jotta paremmin saavat päiväunta. Ja illalla odotettu kummitytön synttärijuhla. Yksi ystävä lentokoneessa, ajatuksissa, oli ilo tavata useasti suomilomansa aikana.

Lokoisaa maanantaita ja koko tätä viikkoa!

Huoleton

Perjantailta kaappasin taas muutaman kelluvan hetken. Sellaisen, jolloin mieli täyttyy ilosta. Olo on jopa vähän poissaoleva ja sumuisa, kun hymy lepää poskilla ja on vain hyvä olla. En tiedä, vaikka päässäni olisi kasveja, ja siksi välillä on niin valoista. Toivon kuitenkin, että se on vain normaalia kieppumista. Huomaa aarteensa ja osaa hokea kiitosta.

"Lakkini on sininen", laulaa marakatti satukasetilla. Näyttelijän ääni on niin hassu ja meitä naurattaa ja väännämme ääntämme samalla lailla aina. Se on tämän kesän juttu. Ja hassuttelun hetkellä minun on helppo muistella hetkiä, jolloin poikani irrottelevat vapautuneesti. Antavat mennä. Kieputtavat, eivätkä tunne rajoja. Miksi vielä pitäisi olla niin kovin estoista. Ennättäähän sellaista sitten isompana. Anna luonto lastesi iloita, ja sehän antaa, he vaikuttavat kepeiltä ja huolettomilta.

Miten ihanaa, että on niin. Että vielä ei ole kiusattu, peloteltu, lannistettu, haukuttu. Oi olisivatpa he tarpeeksi vahvoja, kun joskus tulee varjojenkin aika. Jokainen lapsi ansaitsisi vain hyvää kohtelua. Mutta ihmisiä on täynnä maailma ja täällä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Pumpulissakaan ei kasvaisi takuu-onnea. Mutta toki voimaa tarvitsevat ne lapset, jotka ovat onnettomia.

Juostaan sateessa nyt, jos se on ykköstoivomuksena. Kuunnellaan musiikkia, potkitaan palloa. Pidetään namipäivä, syödään viikonloppuna suklaamuroja. Jutellaan, ihan mistä tahansa, aamulla, päivällä, yöllä ja illalla. Piirretään, maalataan, ruoka läikkyy ja pissa menee ohi potasta. Tehdään pieniä typeryyksiä ja jekkuja, halataan paljon ja annetaan loputtomasti suukkoja. Sanotaan anteeksi, sillä se on ihana taikasana.

Pikkulapsiaika on ohi vilauksessa. Otetaan siitä monta hyvää hetkeä irti. Muistetaan isonakin, kuinka oli huoletonta. Maistui niin makealta, että sitä kannattaa aika ajoin tavoitella, myös isona. Ihminen hukkaa tärkeimpänsä, jos mikään ei enää sytytä ja innosta. Katsotaan pieniä lapsia ja otetaan mallia. Väsyy, jos ei välillä irrotella.

Ihanaa, että pojillani näyttäisi olevan huoletonta. Minullakin on, kelluvina hetkinä, ja siksi jaksan ja nautin valtavasti olostani heidän äitinä.



(Pakko lisätä, että onhan toki muurahaisellakin murheensa, kuten isäni sanoisi. Mutta perusmeininki... Luulen, että lapsillani on kuitenkin vielä luottavainen mieli.)

Kolme ukkia

Minun lapsillani ei ole isoisiä, pappoja tai vaareja. Mutta ukkeja heillä on, minun ja mieheni isien lisäksi oma ukkini ukkien ketjussa mukana. Se on minusta hieno asia. Esikoinen varmaankin muistaa kolmannenkin ukkinsa isona. Kuopuskin, jos vain yhteisiä vuosia ennättää hieman enemmän karttua.

Olen iloinen, että olen saanut esitellä omat poikani ukilleni. Olisin mielelläni tutustuttanut heidät myös toiseen ukkiini ja mummeihini. Mutta kaikkea ei voi saada, kuten minun tapauksessani miestä ja lapsia ajoissa. Muista isoisovanhemmista voin vain kertoa, pitää muistoja elossa.

Kolmannen ukkinsa luona en onnistu kokonaan pitämään kyyneleitä poissa. Suren sitä, että saan aikaiseksi vierailuja niin harvoin. Siellä olisi niin paljon muistoja, ajasta jolloin moni asia oli aivan toisella lailla. Ja ukkini on jo tosi vanha. Ja hän ilahtuu aina käynnistämme. Ja pojat viihtyvät hyvin. Esikoinen puhui keittiössä, että voisi muuttaa ukin kotiin asumaan. Ja molemmat malttoivat kylvyn päälle käydä torkkumaan. Olimme syöneet lohta ja perunaa. Syötyään ukki sanoi, että nyt menen sijaamaan vuoteen, jotta vauvat pääsevät nukkumaan. Olisin iloinen, että nyt sentään olemme yhdessä, nyt juuri on hyvä.

Uskon, että talven keskelle saapuu kesä, ja että koukkuselkä suortuu. Olen nähnyt sen, kun lapsenlapsenlapset viihdyttävät ukkiaan. Yhtä kolmesta. Yhtä, jolla on tärkeä osansa, sukupolvien ketjussa.

Ulkomailla

Käytiin tänään kävelyllä parin pysäkin päässä. Huikean erilainen alue. Ensin pojat leikkivät pitkään iloisina puistossa. Sitten kuljettiin tuntemattomilla kujilla ja tunsin olevani poissa Suomesta. Syötiin herneitä ja mansikoita merenrannassa. Vierellä oli uljas rakennus, joka näytti linnalta. Kuvittelimme sinne ritarit ja prinssit ja prinsessat. Ruokakellon soimaan ja jonkun huhuilemaan torneihin.

Irtiottoja, silloinkin, kun matkailee vain kotikaupungissa.

Palstalla heinäkuussa 2009 osa 7

Mansikka-aika on lyhyt. Suomen kesä on lyhyt. En voinut olla ajattelematta, kun marssimme kukkien reunustamilla poluilla kuopuksen kanssa viljelypalsta-alueella illalla. (Esikoinen taas mieluummin miehen/isin kanssa kotona.) Naapuriviljelijät lohduttivat, että sitten tulee mustikka-aika ja vadelmat ja herukat ja koko ajan kaikenlaista niin ettei hengähtämään kerkeä.

No meidän palstalla sadonkorjuu ei ole urakoista suurimpia. Voi olla että vielä saadaan pari papua ja ehkä jokunen porkkana. Ja mustaviinimarjoja, mutta niiden poimiminen on aika kivutonta, eikä linnuista ja rikkakasveistakaan ole niille vastusta. Tänään sentään kuitenkin vielä niitä mansikoita. Ja kaksi hernettä ja uusia keltaisia kukkia.

Oli taas niin kaunista. Saksittuani läänin heinikkoa, oli ihana noukkia kuopuksen kanssa marjoja. "Auttaa", hän osaa sanoa. Ja auttaakin nykyään monessa. Ollessani heinikon kimpussa, häntä hiukan tympi osansa. Huhuili minua yhtenään yleiselle työkalulaatikolle huvikseen hakemaan haravia ja kuokkia. Mutta sitten keksi repustani rusinoita ja pesuvadilla oli hauska hattuilla. Ja laulamaan pyysi ja minä sitten heinä heinäsirkkaa ja muura muurahaista monta kertaa siellä autenttisilla paikoilla. Välillä tähyilimme traktoria ja pienkoneita ja hauskasti sirkuttavia tai vaakkuvia lintuja.

Käsienpesu on rituaali, jota ilman en halua poistua. Puhdistavaa monella tavalla. Olisi ollut ihanaa unohtua sinne määrittelemättömäksi ajaksi istuskelemaan ja haaveilemaan, ehkä vaikka kutomaan. Keskittyä niihin asioihin, jotka maailmassa on mallillaan. Unohtaa muu, haikeuskin ja toistella vaan, onpa kaunista, mikä kesäilta. Tai pitää kuopusta sylissä, suukottaa pehmeitä hiuksia, kuiskuttaa kuinka rakastankaan sinua. Kauemminkin kuin mitä teimmekin.

Mutta ei ollut tappio lähteä kotiinkaan. Nostaa kuopus pyörän istuimeen mansikkalaatikkoa vartioimaan. Pyöräillä ihanaa hiekkatietä ja ajatella että kotona on vielä lisää heitä. Rakkaita, ihania, tärkeimpiä maailmassa.

Vilukissa

Ensimmäisenä päivänä yläasteelle mennessä minulla oli yllä farkkuhaalarien ja t-paidan ja flanellipaidan lisäksi villapusero. Ja mukana vielä farkkutakki. Eikä se ollut mikään vitsi tai edes imagokysymys. Minua palelsi.
En minä edes ymmärtänyt, että siinä oli jotakin ihmeellistä. En oikeastaan silloinkaan, kun kuvaamataidonopettaja "ystävällisesti" kävi minulle aiheesta kuittailemaan. Että melko kylmähän täällä, luokassa. Vasta vuosien päästä tajusin taivastella, että mahdoinpa näyttää koomiselta. Kaikki muut lyhythihaisissa ja shortseissa tai hamosissa. En muista, mutta voin kuvitella.

Eikä runsas vaatetus ollut vain teini-iän epävarmuutta, tai sitten hoidan alitajuisesti epävarmuuttani yhä samalla kaavalla. Sillä paleltaa tämä suomen kesä välillä aika tavalla.

Tänäänkin aamulla kun ulkoilimme pihassa. Pitkän housut, pitkähihainen paita ja toinen ja takki. Ja silti hikoilu oli tosi kaukana.
Lääkäriltäkin olen silloin tällöin kysynyt, mutta tupakanpolton lopettamista kummempaa ei kukaan ole osannut ehdotella. Enkä koskaan ole polttanut ainuttakaan savuketta.

Lapset kyllä tarkenivat shortseilla. Hyvä niin, ehtii sitä talvemmallakin kulkea haalareissa. Tai no, oli esikoisella villalapaset, mutta ne olivat osa maalivahdin varustusta.

Käynnissä

Yritin ottaa positiivisen työasenteen heti aamusta. Keitin puuroa ja luimme kirjoja. Kävimme pyöräilemässä ja söimme lounasta. Mietin polkiessa, kuinka ihana "työ" minulla onkaan, ja pohdin pitäisikö elää toisella lailla. Tunnen itseni vapaaksi, mutta ei kai se ole pois lapsiltani?

Kävimme yhteistuumin päiväunille, kun ulkona satoi ja tuuli. Oli ihana jättää ikkuna auki, kaiken sen kuuli, ja silti olimme sisällä turvassa kuivassa lämpimässä yhdessä.

Välipalaa ja ruuanlaittoa. Pojat piirsivät lattialla. Kun soppa valmiina, lähdimme pyöräilemään taas ja kauppaan. Esikoisella oli pino postikortteja laatikkoon tiputettavana. Hän innostui yhtenä iltana.

Mies olikin jo kotona, kun tulimme takaisin. Söin lopulta yksinäni sitä linssipapukeittoani, sitä jäi myös huomiseksi. Lapset maistoi, mies oli suosiolla paistanut munakasta. Eivät ymmärrä omaa parasta.

Esikoinen kertoi ääneen, kuinka näimme fasaani-äidin poikasineen. Katsoimme ihaillen kuutta pikkuista, kunnes minä en uskaltanut enää seurata, kun olivat niin lähellä katua, autoja. Esikoinen katsoi monta kertaa taaksensa ja rauhoitteli minua, että kyllä ne autot äiti varoo ja emo suojelee omiansa.

Lähdimme pihalle ruuan jälkeen. Tuuli, lapset riehui ja iloitsi. Kuopuksen villaliivistä tulee tuulentuoksuinen. Tähän saakka olen kutonut sitä vain ulkona. Leivoimme monta hiekkakakkua ja esikoinen oli innoissaan, kun yläkerran poika oli takaisin maalta.

Illalla yksi herpaannus hyvin alkaneesta työasenteestani. Käväisy koneella, ja jo olin tovin pinnana. Täytyy etsiä jokin viisaampi kolo päivärytmistä, jolloin olen näytöllä. Ja muulloin antaa masiinan olla, keskittyä osaani kotiäitinä. Tässä yösurffailussakin kun on omat ongelmansa, mutta joskus sen aion itselleni sallia.

Ompelusten listalla on monia suunnitelmia, mutta esikoinen toivoo vain matsiasuja aina. Niinpä nyt on yhdet trikoot leikattuna. Kumpaisellekin omansa.

Ennen aamua kauniita unia. Arki on alkanut, rullailla, vaikkei nyt yhden päivän jälkeen pitäisi mitään sanoa...

Huomenna on maanantai...

Miehellä alkaa huomenna työt. Sinne meni kesäloma. Ihanaa, että on työ, mihin palata. Toivottavasti sait voimia. Toivottavasti olemme herätyskellonsoiton arvoisia. Töihin metroilun. Huvitti tai ei.

Minusta tämä oli hyvä loma. Rakas. Minulle jää tästä hyviä muistoja, ihania. En ladannut liikaa odotuksia. Annoin tulla hetken kerralla. Olin minä välillä kireä ja nyreä, mutten minä nyt sitä muista. Ja mies välillä vaisu ja apea, tivasin, ongin, miksi ja kuinka, ja sitten jostain tuli taas parempi mieliala.

Muistan lukemattomat pallopelit. Kuinka isi lähti kiltisti poikien kanssa pihalle. Taas ja taas ja taas. Avoimesta ikkunasta kuului kumipallon ääni ja isi isi ja jes(h).

Ja seikkailuille ja kauppamatkoille. Lippikset päähän kaikille. Vilkutukset parvekkeelta tai parvekkeelle.

Kulta teki ruokaa ja pesi pyykkiä. Katsoi koneelta urheilua. Mitä niitä onkaan kaikkia lajeja. Ja viinejäkin on, niin paljon, etten jaksa innostua samalla tavalla, tai hurahdamme kolinalla.

Kahdenkeskisiä hetkiä. Jutteluita ja sopimuksia. Meillä ei olisi tällaista, jos meillä ei olisi lapsia, juuri näitä kahta kultaista. Tekisimme toisenlaisia juttuja, erilaisella tahdilla. Mutta nyt on tätä ja se on parasta mitä osaan kuvitella. Nautitaan, sillä tämä on ohi hujauksessa, usko minua kulta.

Esikoinen intoili kirjaimista ja piirtämisestä. Muistammeko aina, että näin kävi juuri tänä kesänä. Hän piirsi ikeabussit ja lippuja, pelaajien numeroita ja pyöräilijöitä. Kiukkusi silloin tällöin tiukasti ja tahtoi leikkiä talon muiden lapsien kanssa pihassa.

Kuopus oppi uusia sanoja joka päivä. Ja kiipesi liukumäkeä pitkin ylös, ja laski sieltä sitten alas. Hän tahtoi aina mukaan, kun isoveli ja isikin oli lähdössä ovesta. Ja oli riemuissaan, jos pääsi mukaan, oli reipas osa seuruetta. Soitti ilmakitaraa, tanssi ja osoitteli lintuja.

En tahtoisi päästää irti kesämuistoista. Eikä tarvitsekaan, jollen unohda. Olen iloinen, että meillä oli oman perheen omanlainen loma. Toivon, että se riitti kaikille. Sillä talvi on pitkä. Rakastathan minua, tekee mieli kysyä. Niin kuin kysyin silloin kerran, kun olimme rakastuneita ja niin juuri tavanneita. Ja oli niin kesä, mutta syksy silloinkin oli tulossa. Sinä kirjoitit vaniljateestä ja sohvasta, jonne voimme käpertyä yhdessä, kun talvi tuulee ulkona ja mieli ehkä on synkkä. Hassua, että muistan sen nyt. Et ole viime aikoina kirjoitellut minulle sellaisia.

Mutta niin vain päättyy kesälomat. Niin vain heräämme aamulla ja onkin työpäivä. Sinä selviät kyllä. Ja onhan meillä keltaiset päivät ja siniset, niin kuin esikoinen lohdutti. Viikonloput ja illatkin.

Maanantai. Hyvää alkavaa viikkoa, kaikki työtä tekevät ja lomalaiset ja kaikki siltä väliltä. Toivon hyviä hetkiä. Ihan pieniä ja sellaisia, joita ei heti tunnista hetkiksi, viipyvät niin kauan kulmilla.

Ja kulta, minä rakastan sinua ja poikia.

(Kuvat lauantaiselta kaupunkireissulta, Moko Marketista.)

Palstalla heinäkuussa 2009 osa 6

Pistäydyin hakemassa mansikkaa. Ennen sadetta. Kannatti. Eivät ole tasalaatuisia, joukossa muutama vaisumpi mutta myös todellisia herkkuja. Syötiin rasia tyhjäksi sohvalla, katsottiin jalkapalloaiheinen elokuva.

Pihan ympäriajo

Esikoinen pyöräilee innokkaasti. Oli onni, että otettiin apupyörät pois, ja että oppi samantien ajamaan ilman niitä. Pienellä pyörällä apupyörillä ajo oli jo niin tahmeaa, että pyöräretket kuihtuivat narinaksi ennen kuin oltiin korttelia kierretty. Toisin on nyt. Joskin yhä yksi hauskimmista, on polkea omassa pihassa. Ja taloa ympäri. Enää narisee vain äiti, jos sekään. Aina ei sadatta kertaa päivän aikana huvittaisi lähteä pihaan. Joskus tahtoisi itsekin pyöräilemään, ja silloin edes sitä korttelia kiertämään.

Mutta eilisiltaisesta Tour de Pihasta tuli ihana. Istuin hiekkalaatikonlaidalla kannustamassa. Kuopus teki yksin ja kanssani kakkuja. Ja juoksi pyöräilijän kintereillä niin kuin useat kannattajat Ranskassa. Saatoin jopa kutoa samalla. monta kerrosta. Tuuli, mutta voi kuinka ihanalta se ja kaikki näytti ja tuntui ilta-auringossa. Äänimaailmakin oli rauhoittava. Heinäkuu on hiljainen kaupungissa, välillä ystävämme metro kolisi taustalla.

Voisihan sitä toivoa olevansa monessa muussakin paikassa. Mutta eilen illalla juuri siinä oli parasta. Kello oli "iltapala-aika" hujauksessa, vaikka olimme ulkona monta tuntia. Kelpasi istua meikäläisittäin siistissä olohuoneessa. Koko perhe, etapin voittaja mitali kaulassa. Mustikoita, karjalanpiirakkaa ja puuroa. Itkin, koska tunnelma on haikea. Miehen kesäloma on lopussa. Ja nauroin, koska tämä perhe on ihana. Koska olemme ihanan alussa ja moni hyvä on meille mahdollista.

Ainakin kerran kesässä: Mökille

On mukava pyöritellä mielessään, että tuossa on kalenterissa pari päivää ihan tyhjää. Jos vaikka silloin mökille. Sitten soittaa ja kysellä, josko sopisi myös heille. Ja käy yksiin. Tietää, että auto tulee hakemaan jossakin vaiheessa. Nauttia siitä tunteesta, että voi kertoa pojille ja he voivat jo odottaa ja intoilla. Ja itse odottaa, huomaa kippoja keittiön hyllyyn laitellessaan ajattelevansa, että ihanaa päästä mökille. Pakkaaminen jää loppumetreille ja sitä tulee tiuskaisseeksi omalle kullalle, joka muistuttaa, ettei ehkä kannata. Eikä todella. Pian ollaan jo matkassa ja lapset voi torkkua tai syödä rusinoita tai kuunnella satukasettia tai lauluja. (Sunipi sinuti sunipi hituni)

Perillä nautin. Minä ja esikoinen sanomme toisillemme aina välillä, että ihanaa olla mökillä. Kuopuksen ei tarvitse sanoa, näemme sen hänestä, kun hän tanssii keskiyöllä, tai kävelee jekkukävelyä pihatiellä, heittää löylyjä, järveen kiviä, seuraa tuhannessa asiassa esikoisen esimerkkiä... Teemme, mitä tekee mieli. Tänä vuonna siellä on mustikoitakin! Esikoinen innostuu ja kerää ja tahtoo vielä ennen lähtöä ehtiä uudelleenkin. "Parempia kuin luulinkaan", toteaa itsekseen, syötyään omaan kuppiin kertyneet.

Kudon kesäillassa, kun muut ovat käymässä kaupassa. Kutoessa on ihana tallettaa silmukoihin muistoja. Säätä, hyviä mietteitä. Tekee mieli saada valmiiksi, jotta voi pukea päälle ja katsoa kaikkia niitä ihania asioita niin uudessa muodossa. Ensin oli väreily järvenpinnassa, ulpukat ja kesäilta. Äiti joka rakasti poikiansa ja elämäntilannettansa. Ja sitten tuli sukka, paita tai toivottavasti liivi tässä tapauksessa.

Kiitos äiti ja isi, oli ihanaa taas olla. Olen kiitollinen niin paljosta. En osaa kaikkea tässä sanoa, sillä elämä on niin paljon monimutkaisempaa ja -säikeisempää oikeasti, etten kykene tiivistämään pariksi lauseeksi. Mutta että viihtyy omien vanhempien kanssa mökillä, odottaa pääsevänsä, nauttii ollessaan... Se on minusta ihanaa ja olen kiitollinen, että näin on käynyt. Että lapsenlapset saavat tuntea isovanhempansa, sekin on hienoa. Ja he nauttivat, olette heillekin tärkeitä todella.

Ja vielä on kesää jäljellä. Ei sitä tiedä. Jospa ennätämme ennen syksyä uudestaankin pulahtamaan järveen, jätskille kuistille, kamariin nukkumaan, saunaan saunomaan... Tuleva bussinkuljettaja ratin taa haaveilemaan, pieni ilmakitaransoittajapoika sohvaan soittelemaan.

Palstalla heinäkuussa 2009 osat 4 ja 5

Nyt palstalla käydessä nostetaan ensimmäiseksi mansikoiden peitot majan päälle. Annetaan tuulen kulkea vapaasti marjoille, huhuillaan hyvät huomenet niille. Ja hihkutaan, kuinka monta punaista herkullista marjaa valmiina! Syödään suoraan puskasta, tarjotaan toisillemme ja kerätään kuppiinkin.
Tänään oli valmiina kaksi hernettäkin. Molemmille pojille omansa, onneksi, iloksi.

Telkkarin ääreen Ke 15.7. klo 21.40 (Ulkolinja)...

Sillä sieltä tulee silloin tämä:
Monsanto
– outoa agrobisnestä
ke 15.7. TV 1
klo 21.40 (Ulkolinja)
"Yhdysvaltalainen Monsanto on maailman suurimpia kemikaaliyrityksiä ja
se omistaa suurimman osan geenimanipuloiduista kasvilajikkeista.

Yhtiön siementen väitetään olevan ylivertaisia tuottavuudessaan ja
tuholaisten kestävyydeltään, mutta mitä sanovatkaan maanviljelijät?
Mitkä ovat gm-tuotannon ympäristövaikutukset? Katso!"

Itse sain uutta perspektiiviä elämään noin vuosi sitten, nähtyä ystäväni luona kyseisen dokumentin. Siltä istumalta kirjoitimme Risto Isomäelle ilmastonmuutoshuolistamme. Mikä siis sinänsä ei liittynyt dokumenttiin, mutta järkyttyneessä mielentilassa teki mieli tehdä monelle asialle jotain muutakin, kuin katsella sivusta. Kutsuimme myös "maailmanparannuskerhoomme" vierailulle kampanja-aktiivin GMO-vapaasta Suomesta.

Kuluneella viikolla pidin muutamalle täkäläiselle ystävälleni kouluesitelmän geenimanipulaatiosta. Printtasin kirjastossa pinon aineistoa ja alleviivasin ja kirjoitin muistiinpanoja yön hiljaisina tunteina. Se oli hauskaa, vaikka aihe itsessään ei naurata. Söimme "pyttipiirakkaa", joimme teetä ja jutustelimme aiheesta. Jaoin postikortteja, että kirjoitetaan risuja tai ruusuja aiheen tiimoilta. Marimekolle laitoin, että käyttävätkö murheekseni vain gm-puuvillaa. Kaupungille viheryksikölle kysymystä, myrkytetäänkö meidänkin nurmia glyfosaatilla.

Luomun ja reilun ostaminen on aina kannanotto geenimanipulointia vastaan. Ekologisinta luomun ja reilun ostaminen ei välttämättä aina ole (esimerkiksi kotimaiset luomutomaatit talvella), mutta ei ole manipuloitukaan, ei kannata mennä siihen halpaan! Usein ekologisinta, on olla kokonaan ostamatta...

***
Parhaillaan on menossa GMO-vapaa kesäkiertue, jonka ohjelma löytyy täältä. Jos liippaa kotiseutua tai osuisi muuten kesäohjelmistoon, yllytän ja usutan.

Gmo-vapaalla kiertueella on oma blogikin, täällä.


Kuvassa näkyvät lasten paidat on muuten täältä. En usuta, enkä yllytä, mutta jos joku kuitenkin jotain uutta lapsilleen...

Palstalla heinäkuussa 2009 osa 3

Aina oppii uutta. "Ei mansikoita juhannuksen jälkeen kannata kastella. Eivät ne sen jälkeen kuivasta kärsi, liiasta kastelusta sen sijaan homehtuvat herkästi." Vai niin. Ei sitten kukaan tätä minulle aiemmin kertonut. En sitten ottanut tätä mistään selville.

Onneksi hometta ei näy. Mustikat maistuvat metsässä parhailta, myös mansikat ovat omassa luokassa suoraan puskasta noukittuna. Olen niin iloinen, että onnistuimme saamaan edes jokusen asian säilymään hengissä tänäkin kesänä. Suuri tunne antaa kuopuksen poimia marjoja suuhunsa. Näitä me on hoidettu, kitketty, kuokittu, peitelty ja kasteltu. Tai no erityisesti ainakin katseltu ja ihasteltu.

Ihana apulaiseni. Ällistyttävän ihanaa katsella, kuinka tänäänkin hän puuhaili omiaan toista tuntia. Tuli välillä halaamaan, istumaan syliin, tehtiin jotakin yhdessä. Sitten hän taas lauleli ja puuhasi itsekseen jotakin. Kultakimpaleeni. Ikävä esikoista, olisi hauskaa, että hänkin viihtyisi kanssamme pellolla. Toisaalta mukava tietää, että hän on mielellään välillä kaksin mieheni, isänsä kanssa, seikkailuissaan mukana. Ja minulla on kuopuksen kanssa omat jutut, ja pääsemme kätevästi sinne tänne fillarilla.

Mansikka-aika. Tästä ei ole kuin kivenheitto syksyyn. Glumps. En ajattele aihetta tuota nielaisua enempää. Joka päivä ollaan taas lähempänä uutta kevättä.