Vuoden viimeinen päivä

On vuodenvaihteita, jotka eivät tunnu juuri miltään. Paitsi hankaluutena muistaa kirjoittaa se uusi vuosiluku.

Käsillä oleva taite tuntuu.
Illalle meillä ei ole suuria suunnitelmia. Syödään nuudelia, kurkkua ja juustonaksuja.
Mutta en tarvitse ennustajaa tai tähtimerkkejen taitajaa, tiedän, että tuleva vuosi tuo paljon muutoksia tullessaan.
Se on kutkuttavaakin, hyvinä hetkinä. Mutta olen myös ihminen, jota usein pelottaa.

Meillä vaihtuu koti, ainakin toviksi. Pian alkaa putkiremontti.
Kuopus menee syksyllä kouluun, mutta missä, kunpa sen jo tietäisi.
Eikä näissä kahdessa kaikki, tuntuu, että liikkeelle on lähdössä suurempi muutosten vyyhti, ketju ja setti. 

Hoen itselleni, että ota rauhallisesti. Älä turhaan etukäteen murehdi.

Kun esikoinen sanoo yöllä, että on ahdistunut olo, sanon vakuuttavasti, että se menee ohi, älä ole huolissasi. Ollaan tässä kanssasi.
Tehdään voileipä, luetaan yhdessä, jään vierelle kunnes saat unta, aamulla tuntuu taas paremmalta. 
***
Olenko koskaan tehnyt uuden vuoden lupauksia.
Mitä turhia, minulla ei kuitenkaan ole mitään itsekuria.
En ole uskonut lupaamisiini, itseeni. 

Jospa alkavana vuonna olisin rohkeampi. Haluan vähintäänkin toivoa.
Päätän minä kuitenkin pitkin päiviä monenlaista.
Eikä mitään lähde liikkeelle ilman alkuja.

Huomenna aloitan uuden päiväkirjan.
Ensi vuonna etsin uudestaan liikunnan.
Ei se ole koskaan mennyt pois kokonaan, mutta lisää mahtuu, tiedän ja haluan.

Raivaan tilaa. Kodistani tulee tyhjempi ja täydempi samanaikaisesti.
Ymmärrän vihdoin, etten tarvitse edes kaikkia muistoksi säilömääni.
(Mutten silti luovu kirjeistäni, valokuvistani, niistä päväkirjoistani.)

Eniten toivon, etten menettäisi ketään läheisistäni.
Vaikka paljon muuttuisi, en halua menettää puolisoani, lapsiani, perhettäni, ystäviäni. En tietysti. En myöskään työtäni.
Kuka haluaisi, kun kaikki on hyvin, ja silti niin käy monesti.
Olen kiitollinen nyt, en ymmärrä tämän arvoa vasta, kun jokin on jo mennyt.
***
Vaikka paljon muuttuisi ja lupaisin, en toivo kovasti muuttuvani.
Jollain omituisella tavalla minusta juuri nyt on hauskaa elää tätä elämääni.
Olla tällainen tämänikäinen tällaisessa elämäntilanteessa. Itken usein, niin kuin olen tehnyt aina, mutta vähintään yhtä usein hymyänkin.

Jos istun vuoden kuluttua tällä samalla tuolilla, tässä samassa huoneessa, tämän saman tietokoneen luona, kirjoittamassa näitä ihan samanlaisia juttuja, olen kiitollinen ja onnellinen. Nytkin olen.

Hyvää uutta vuotta. Älkää raahatko mukana mitään turhaa suotta, mutta napatkaa mukaan jotakin, mikä tuo rauhaa, iloa, onnea ja rakkautta. Pidetään lujasti kiinni, kun olemme saaneet kiinnipitämisen arvoista.

Koska se tulee kuitenkin

Minä haluan olla se paimen, jolle joulusta ilmoitetaan yhtäkkiä yllättäen. Että mene ja katso ihanaa vauvaa tallissa. Nauti, ole onnellinen ja kiitollinen, hiljainenkin ehkä, luottavainen ja vielä toiveikaskin.
Unohda miettiä mitä olit tekemässä ja miten olisi voinut valmistautua paremmin.

Ehkä jonain vuonna opin aina vain aiemmin. Muistuttamaan itselle, että minulla on kaikki tärkein tässä, miksi ruikuttaisin tyhmistä. Viis siitä, millaisia joulut ovat olleet tai voisivat olla. Näinkin voi olla parempikin.
Voihan olla, että tulee sekin joulu, jolloin murhe on syvin. Mutten murehdi sitäkään nyt, ettei käy mahdottomaksi se, mistä juuri itseäni muistutin. Että kiitän näistä kaikista ihanista jotka minulla on nyt ja nautin.

Pojille kannettiin patjat olkkariin. Heräävät aattoaamuun kuusen alta, se on toiveensa. Ennen omaa unta puhallan kynttilät parvekkeelta ja piilotan kangaspusseihin lahjansa.

Rakastan näitä kolmea.
Hyvää - sitä mikä on tai alkaa kohta - kutsutaan jouluksi tai miksi muuksi tahansa. Ei sitä poiskaan saa, enkä halua kaivatakaan sitä lakkaamaan olemasta. Oppia kylläkin elämään näiden joulujen kanssa. Unohtamaan, varsinkin muiden asettamat (turhat) vaatimukset. Keskittymään iloon vapaapäivistä, tärkeistä hetkistä. Itseasiassa toivon saavani jouluja vielä kymmeniä! Jos pukki olisi olemassa, toivoisin paljon terveitä elinvuosia. Läheisilleni ja itselleni. Sinullekin toivon samalla.

Mutta nukutaan nyt, niin jaksetaan jatkaa huomenna.

Pian on joulu, lomaa

Sillä aikaa kun silmää räpäytti, meni syksy.
Kamerasta loppui akku ja laturi hävisi.
En kuvannut, kirjoittaminenkin jäi.

Mikään ei kuitenkaan ole ollut kovin huonosti. Pahoittelen, että tulin pelästyttäneeksi.

Paitsi jalkapallosta tuli pieni parisuhdekriisi.
Sellaista meillä ei juuri ole ollutkaan, ainakaan vähään aikaan.
Muttei jalkapallo tätä perhettä kaatanut, vielä ainakaan.
Esikoinen päästettiin harrastamaan ja homma tärähti nollasta suoraan sataan.
Nyt kotitekoisessa peliasussa kolmevuotiaana futannut poikani on maalivahti.
En ollut ihan varma onko minusta jalkapalloilijan äidiksi, saati palloilevan pojan isän vaimoksi.
Yritän parhaani, toivon oppivani, tottuvani.

En ole suurten päätösten ihminen, enkä nopeiden muutosten.
On vaadittu molempia. Töissä ja vapaalla. Kaipaan taukoja vastuusta, lomaa ja lepoa. Vaikka kiitänkin samasta, vanhemmuudesta vaikkapa.

Olen juonut paljon teetä, matchaa jokaisena aamuna.
Niinkuin siitä olisi apua.

Ystävistä ainakin on. Ja vapaailloista ja viikonlopuista. 
Näin unta, jossa vietin päivän mukavien ihmisten kanssa. Aamulla kun herätyskellon ääni sekoittui uneen, kiitin unenikin hahmoja mukavasta seurasta.

Toisen unen näin hereillä ollessani. Mutta kuka sellaisista kirjoittelisi. Saati lukisi.
Jos vaikka ennemmin ruokaa laittaisi.
Halaisi, suukottaisi, siivoaisi. Luottokuusenkynttilöistä oli yksi valo rikki.
Esikoinen pitäisi käyttää parturissa ja kuopuksen kanssa voitaisiin valita illan saunajuoma.

Mikä oikeasti parissa hetkessä muuttuisi. Tai vilauksessa, jollainen parikuinen syksy oli.
Sellaisiakin asioita on, mutten keksi mikä minulla olisi isosti toisin, kuin lokakuussa, kun viimeksi tulin kirjoittaneeksi.

Hyvää joulua. Nyt on hyvä hetki sanoa, kun aatto on sen verran etäällä, etten vielä unohda toivoa siltä jotain hyvää, tunnelmallista, rentoa.

Haluan uunileipää, esikoinen pyytää.
Enköhän minä sen osaa järjestää, lämmittää.

Onpa ihana taas kirjata elämää.